Palvelumme
|
Keskeisimmät palvelumme
Arkku
Arkku edustaa vainajan persoonaa ja arvoja. Vainaja on arkussa siunaustilaisuudessa tai muistojuhlassa. Arkkua tarvitaan ja sillä on yhtä tärkeä osa, myös tuhkahautauksissa. Arkun sisällä on kauniisti pedattu peti, peitto ja tyyny Arkkumallistomme on pääosin suomalaista suunnittelua ja käsityötä. www.sht-tukku.fi |
Kukat
Arkku koristellaan kukkasin. Kappeli tai kirkko voidaan myös koristella kynttilöin ja kukin. Saattoväki käy arkun vierellä laskemassa kukkaset ja jättämässä viimeisen tervehdyksen. Kukat ovat juuri tätä hetkeä, ja saatettavaa varten. Tuhkahautaksessa kukat voidaan siirtää hautapaikalle odottamaan uurnan laskua. |
Perunkirjoitukset
Meillä on vankka kokemus perunkirjoituksista ja kuolinpesän verosuunnitelusta. Perunkirjoitus on selvitys verottajalle vainajan ja lesken omaisuudesta sekä perinnönjättäjän kuolinpesän osakkaista. Tämän vuoksi tehdään sukuselvitys. Se on myös pohja myöhemmin toimitettavalle perinnönjaolle. Perunkirjoitustilaisuudessa voidaan tehdän erilaisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat perintöveroon sekä mahdollisesti myöhemmin vaikuttaviin veroseuraamuksiin. Perunkirjoitus tulee toimittaa kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. |
Vainajan kuljetusHoidamme kaikki vainajan kuljetukset ja siihen liittyvät palvelut, kuten arkkuunasettamisen ja pukemisen, arvokkaasti ja kiirehtimättä, vainajaa sekä omaisia kunnioittaen.
Omaiset voivat halutessaan olla mukana vainajan kuljetuksessa tai pukemisessa. Järjestämme rauhallisen ja kiireettömän hetken hyvästelyyn avoimen tai suljetun arkun äärellä. Käytössämme on nykyaikaiset ja asiaankuuluvat Mercedes Benz- merkkiset hautausautot. Päivystysluontoiset kuljetukset 24 h Hoidamme myös vainajan kotiutuksen ulkomailta tai ulkomaille. |
Palveluitamme
HautamuistomerkitEdustamme Kivilähde -Kaavinkivi Oy:n hautakiviä. Käytössämme on suunnitteluohjelma, jonka avulla voimme tehdä luonnoksia, jotta on helpompi valita sopiva muistomerkki.
Kauttamme saatte väliaikaisen puuristin haudalle toimitettuna. www.kivilahde.fi |
Näin minä haluanAskarruttaako miten läheiset jaksavat järjestää hautajaiset jälkeesi. Miten ja minne haluan tulla haudatuksi. Omien hautajaisten ennakkosuunnitelua varten meiltä on noudettavissa maksuton
Näin Minä Haluan -vihko. Vihkoon on mahdollisuus kirjata ylös ja liittää tärkeät asiakirjat mm. hoitotahto, testamentti, tiedot omaisuudesta ja sopimuksista. |
MuistotilaisuusMuistotilaisuus on siunaustilaisuuden/saattohetken jälkeinen juhla, jossa saatoväki kokoontuu kahville tai ruokailemaan. Muistotilaisuus on usein vapaamuotoisempi tilaisuus. Perinteisesti muistopöydälle asetetaan kukka, kynttilä ja valokuva. Siihen voidaan liittää myös muita esineitä, jotka muistuttavat vainajalle tärkeistä asioista. Jotakin mikä liittyy vaikkapa harrastukseen. Tilaisuuteen voidaan kerätä valokuvakansio elämänkaaresta. Soittaa, laulaa kevyempää mielimusiikkia. Tässä yhteydessä muistopuheen voi pitää ystävä tai sukulainen.
Meillä on yhteistyökumppaneina pitopalveluita ja ravintoloita ja autamme teitä varausten ja tilaisuuden järjestämisessä. |